1960-luvun alkupuolella käytiin keskustelua iskelmämusiikin käytöstä koulujen musiikinopetuksessa. Useat klassisen musiikin vaikuttajat, jotkut jo yläkerran suureen orkesteriin siirtyneet, vastustivat ajatusta jyrkästi. Asia on helppo ymmärtää tuon ajanjakson taustaa vasten. Pop/rock-musiikki oli tuolloin vielä kehitysvaiheessa. Oma musiikinopettajani keskikoulun musiikkitunnilla sanoi, ettei iskelmä- tai nuorisomusiikki ole edes musiikkia. Tosin oli kyseisen vuosikymmenen lopulla myös päinvastaisia mielipiteitä, musiikkitieteen apulaisprofessori (myöhemmin professori)
Erkki Salmenhaara totesi suomentamassaan Håkan Sandbladin kirjassa Popmusiikki, että "nuorisomusiikki on tullut jäädäkseen".
Sen jälkeenkin asia on aina silloin tällöin tullut esille. Kuusikymmenluvun asenteet siis ymmärrän, mutta en nykyisten taidemusiikkivaikuttajien. Näitä taitaa tosin olla maassamme noin viisi kappaletta, mutta heidän sanansa on sitäkin painavampi. Viimeisin myrsky vesilasissa oli puolitoista vuotta sitten, kun eräs arvostettu taidemusiikin säveltäjä sanoi rockmusiikin olevan "tylsää junttien musiikkia". Ihmettelen kuinka asiantuntija voi olla tuota mieltä, eihän speed-, trash- tai doom-metalli juurikaan atonalisuutta lähentelevänä poikkea modernista musiikista. Tuskin hän on koskaan Megadethia tai Insomniumia kuunnellut, vaan olettaa että "shit music only" -kanavilta tuleva jumputus on sitä rokkia. On myös erikoista, että mies, jonka koko tuotanto on sävelletty ja esitetty pelkästään veronmaksajien armollisella tuella, uskaltaa puhua tuollaista Ylen pääuutisissa.
Hän ja nämä kyseiset dinosaurukset pitävät jääräpäisesti kiinni siitä että, kaikki klassinen sekä ennen kaikkea moderni musiikki on hyvää ja rock/pop/iskelmämusiikki huonoa. Myös musiikinhistorialliselta puolelta katsoen asenne on erikoinen. Musiikin historiassa eri aikakaudet ovat kestäneet noin 100 vuotta. Jos aloitetaan barokista, niin sen aikakausi oli 1650-1750, siitä limittäin wieniläisklassisuus 1800-luvun puolelle. Romantiikka noin 1800-1900, sitten uusklassisuus, modernismi, jazz ja blues. Rockin kausi alkoi
1950-luvulta. Kun kirjailija Heikki Turunen aikoinaan – vastausta saamatta - yritti tentata Juicelta, että kuinka kauan tätä rokkia vielä soitetaan, voitaisiin arvioida että vuoteen 2050 saakka. Mitä sitten tulee, sitä ei tiedä kukaan.
Usein myös unohdetaan rockmusiikin vaikutus klassisen musiikin esityskäytäntöön.
Olli Mustonen soittaa Griegin pianokonserton paljon rajummin ja räväkämmin kuin Artur Rubinstein 1930-luvulla. Vanhojen huippukapelimestarien 1930-luvulla äänitetyt tulkinnat ovat tylsiä Esa-Pekka Salosen vastaaviin verrattuna, koska rockmusiikin esityskäytäntö on jättänyt heidän tulkintoihinsa jälkensä. Kysymys ei ole äänitystekniikan paranemisesta.
Myös erittäin merkittävä seikka on jazz- ja rockmusiikin vaikutus rotuennakkoluulojen poistajana. Louis Armstrong oli muusikko, jonka nähtyään eräs (nimeä en tiedä) nuori juridiikan opiskelija tuli vakuuttuneeksi siitä, että mustaihoiset pystyvät muuhunkin kuin yksinkertaisiin työtehtäviin. Niinpä hän 1950-luvulla oli niiden lainsäätäjien joukossa, jotka olivat roturajoja poistamassa. Samoin 1950-luvulla valkoiset nuoret alkoivat käydä mustien tanssipaikoilla, koska siellä oli parempi meno.
Minulle kaikki hyvä musiikki on tasa-arvoista. Elämäni aikana olen soittanut kaikenlaista musiikkia klassisesta heavyn kautta tanssimusiikkiin. Ainoa musiikin laji, jota en ole soittanut enkä kuunnellut, on rap - se kun ei ole musiikkia vaan rytmikästä puhetta.
Eija Jauhiainen, kitaran- ja pianonsoiton opettaja
Erkki Salmenhaara totesi suomentamassaan Håkan Sandbladin kirjassa Popmusiikki, että "nuorisomusiikki on tullut jäädäkseen".
Sen jälkeenkin asia on aina silloin tällöin tullut esille. Kuusikymmenluvun asenteet siis ymmärrän, mutta en nykyisten taidemusiikkivaikuttajien. Näitä taitaa tosin olla maassamme noin viisi kappaletta, mutta heidän sanansa on sitäkin painavampi. Viimeisin myrsky vesilasissa oli puolitoista vuotta sitten, kun eräs arvostettu taidemusiikin säveltäjä sanoi rockmusiikin olevan "tylsää junttien musiikkia". Ihmettelen kuinka asiantuntija voi olla tuota mieltä, eihän speed-, trash- tai doom-metalli juurikaan atonalisuutta lähentelevänä poikkea modernista musiikista. Tuskin hän on koskaan Megadethia tai Insomniumia kuunnellut, vaan olettaa että "shit music only" -kanavilta tuleva jumputus on sitä rokkia. On myös erikoista, että mies, jonka koko tuotanto on sävelletty ja esitetty pelkästään veronmaksajien armollisella tuella, uskaltaa puhua tuollaista Ylen pääuutisissa.
Hän ja nämä kyseiset dinosaurukset pitävät jääräpäisesti kiinni siitä että, kaikki klassinen sekä ennen kaikkea moderni musiikki on hyvää ja rock/pop/iskelmämusiikki huonoa. Myös musiikinhistorialliselta puolelta katsoen asenne on erikoinen. Musiikin historiassa eri aikakaudet ovat kestäneet noin 100 vuotta. Jos aloitetaan barokista, niin sen aikakausi oli 1650-1750, siitä limittäin wieniläisklassisuus 1800-luvun puolelle. Romantiikka noin 1800-1900, sitten uusklassisuus, modernismi, jazz ja blues. Rockin kausi alkoi
1950-luvulta. Kun kirjailija Heikki Turunen aikoinaan – vastausta saamatta - yritti tentata Juicelta, että kuinka kauan tätä rokkia vielä soitetaan, voitaisiin arvioida että vuoteen 2050 saakka. Mitä sitten tulee, sitä ei tiedä kukaan.
Usein myös unohdetaan rockmusiikin vaikutus klassisen musiikin esityskäytäntöön.
Olli Mustonen soittaa Griegin pianokonserton paljon rajummin ja räväkämmin kuin Artur Rubinstein 1930-luvulla. Vanhojen huippukapelimestarien 1930-luvulla äänitetyt tulkinnat ovat tylsiä Esa-Pekka Salosen vastaaviin verrattuna, koska rockmusiikin esityskäytäntö on jättänyt heidän tulkintoihinsa jälkensä. Kysymys ei ole äänitystekniikan paranemisesta.
Myös erittäin merkittävä seikka on jazz- ja rockmusiikin vaikutus rotuennakkoluulojen poistajana. Louis Armstrong oli muusikko, jonka nähtyään eräs (nimeä en tiedä) nuori juridiikan opiskelija tuli vakuuttuneeksi siitä, että mustaihoiset pystyvät muuhunkin kuin yksinkertaisiin työtehtäviin. Niinpä hän 1950-luvulla oli niiden lainsäätäjien joukossa, jotka olivat roturajoja poistamassa. Samoin 1950-luvulla valkoiset nuoret alkoivat käydä mustien tanssipaikoilla, koska siellä oli parempi meno.
Minulle kaikki hyvä musiikki on tasa-arvoista. Elämäni aikana olen soittanut kaikenlaista musiikkia klassisesta heavyn kautta tanssimusiikkiin. Ainoa musiikin laji, jota en ole soittanut enkä kuunnellut, on rap - se kun ei ole musiikkia vaan rytmikästä puhetta.
Eija Jauhiainen, kitaran- ja pianonsoiton opettaja
