Musiikkia kaikille!

Olen kuopiolainen muusikko, musiikkipedagogi ja laulunopettaja.
Työpaikkanani on ollut jo 19 vuotta Kuopion konservatorio; sen verran on vuosia konservatorion rytmimusiikkilinjan perustamisesta. Työni on vuosien varrella muuttunut perusopetuksen oppilaiden laulunopetuksesta toisen asteen ammatillisen koulutuksen muusikko-opiskelijoiden ohjaamiseksi ja opettamiseksi. Nykyisin työhöni kuuluu myös koulutussuunnittelua ja opetussuunnitelmatyötä.

Opiskelen tällä hetkellä Savonia-ammattikorkeakoulussa musiikin erityispedagogiikkaa. Tämä musiikin ja tanssin yksikön järjestämä kaksivuotinen täydennyskoulutus on suomessa tällä hetkellä ainoa laatuaan  

(MEOK -koulutustiedote, Savonia-ammattikorkeakoulu 2011). Koulutus on osoittautunut näin kokeneellekin musiikkipedagogille uusia uria avaavaksi ja on pistänyt miettimään sekä omia pedagogisia arvoja että musiikin opetukseen liittyviä eettisiä kysymyksiä.

Musiikin erityispedagogiikka sijoittuu musiikin opettamisen ja musiikkiterapian välimaastoon. Kyse on edelleen musiikin opettamisesta, mutta siinä entistä tarkemmin pyritään ottamaan huomioon oppilaan yksilölliset tarpeet. Musiikin erityispedagogiikassa on aineksia musiikkiterapiasta, musiikkipedagogiikasta ja vielä erityispedagogiikastakin. Kohderyhmänä ovat muun muassa kehitys- ja liikuntavammaiset, mielenterveyskuntoutujat, päihdeongelmaiset, vanhukset, aivovauriopotilaat jne. Musiikkiharrastuksen avulla näiden erityisryhmien kuntoutumista voidaan tehostaa ja elämänlaatua parantaa.

Vaikka ennen opintojen alkamista minulla olikin jonkin verran kokemusta erityisryhmien kanssa työskentelystä, on täydennyskoulutus lisännyt hurjasti ymmärrystä erityisryhmien arjesta. Olen havainnut, että musiikin terapeuttiset vaikutukset ovat sitä ilmeisemmät mitä ”erityisempi” on kohderyhmä. Kehitysvammaiset heittäytyvät täydellä sydämellä musisoimiseen ja innostuvat helposti soittamaan ja laulamaan musiikkiesityksen mukana. Psyykkisesti sairas nuori voi musiikin avulla käsitellä tunteitaan ja saada siten vahvistusta itselleen ja itsetunnolleen.

Luulisi melkein, että tavallinen soitto- tai laulutunti tuntuisi tylsältä näiden maata järisyttävien kokemusten rinnalla, mutta ei sentään. Olen huomannut käyttäneeni erityispedagogiikan ajatuksia ihan tuiki tavallisen muusikko-opiskelijan kanssa jo aiemminkin, mutta nyt näiden pedagogisten ajatusten hyödyntäminen on muuttunut tietoisemmaksi. Yksilöllinen kohtaaminen on lisääntynyt entisestään ja oppilaan omat tavoitteet pääsevät yhä paremmin esille, vaikka oppilaitoksen laatiman opetussuunnitelman mukaisesti töitä tehdäänkin.

Opintojen edetessä olen jäänyt miettimään, mikä oikeastaan on ”erityistä”? Mihin me tätä sanaa tarvitsemme? Pitääkö ihmisen olla jotenkin ”erityinen” voidakseen tulla kohdatuksi yksilönä? Ja eikö jokainen ”tavallinenkin” oppilas ole omalla tavallaan erityinen?

Tyhjentäviä vastauksia en ole vielä löytänyt, mutta sen olen oivaltanut, että oikeus laadukkaaseen musiikinopetukseen pitäisi olla jokaisen ulottuvilla. Nyt kuitenkin musiikkiharrastuksen pariin hakeutuu lähinnä hyvätuloisten ja/tai kulttuurisesti valveutuneiden vanhempien lapset. Musiikkioppilaitokset vielä seulovat näistä lapsista lahjakkaimmat omilla pääsykokeillaan. Nämä lapsethan niitä varsinaisia erityislapsia ovat!

Nykyisten aivotutkimusten mukaan lapsen musiikkiharrastus vaikuttaa positiivisesti sekä älylliseen että motoriseen kehitykseen (Huotilainen, Minna 2010). Myös lapsen psyykkiseen hyvinvointiin on musiikkiharrastuksella selkeä yhteys; soittaminen ja laulaminen on tunnekommunikaatioita, se luo turvaa ja antaa onnistumisen kokemuksia (Jordan-Kilkki, Päivi 2009). Musiikkiharrastus vahvistaa lapsen sosiaalisia taitoja, lisää kielellisiä valmiuksia ja kehittää motorisia taitoja. Ja kuitenkin vain murto-osa lapsista pääsee tämän suorastaan terveysvaikutteisen harrastuksen pariin.

Erityispedagogiikan opintojeni myötä olen nähnyt vaikeasti kehitysvammaisen lapsen hyötyvän musiikkiharrastuksesta monin eri tavoin. Musiikkioppilaitoksen opettajana olen puolestaan nähnyt musiikkiharrastuksen hyödyt monen musiikillisesti erityisen lahjakkaan lapsen kohdalla. Näiden kahden ”erityisryhmän” väliin jää kuitenkin paljon niin sanottuja tavallisia lapsia, joilla ei ole erityislahjakkuutta tai muita erityisiä ominaisuuksia. Aivan samoin hekin hyötyisivät musiikkiharrastuksesta.

Musiikin perusopetuksen ulkopuolelle jää pääsykokeiden jälkeen pilvin pimein lapsia, joille musiikin opettaminen olisi erittäin mahdollista, jopa suotavaa. Olisivatko musiikkioppilaitokset valmiit avaamaan ovensa myös aivan tavallisille lapsille? Entä olisiko yhteiskunta valmis maksamaan tästä ilmiselvästi lapsiamme hyödyttävästä harrastuksesta. Musiikkiharrastuksen vaikutukset näkyvät pitkälle aikuisikään ensin koulu- ja opintomenestyksenä, sitten parempana työssä jaksamisena, pienempinä sairauskuluina ja lopulta mielekkäänä vanhuutena.
Onko yhteiskunnallamme siis varaa sanoa, että vain joillakin on oikeus harrastaa musiikkia? Vai olisiko vihdoin aika sanoa, että musiikki kuuluu kaikille!

Tiina Jortikka

muusikko ja musiikkipedagogi AMK

Lähteet:

Huotilainen, Minna: Musiikki vaikuttaa lapsen aivotoimintaan, 2010, luentomateriaali

Jordan-Kilkki, Päivi: Mikä musiikissa liikuttaa, 2009, luentomateriaali

MEOK –koulutustiedote, Savonia-ammattikorkeakoulu, 2011